torstai 2. tammikuuta 2014

2014 alkakoon

Niin taas vierähti yksi vuosi taakse ja uusi on edessä! Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä mun vanhempien luona juhlien. Syötiin masut täyteen tortilloja ja juustoja, kilisteltiin lasit kuohuvaa ja ammuttiin muutama rakettikin. Linda nukahti pitkän taistelun jälkeen 11 aikoihin, joten päästiin itsekin ulos ihastelemaan värikästä taivasta. 





Tanssahdeltiin pikku hamohelman kanssa. Lindalla oli päällä Polarn O. Pyretistä joululahjaksi ostettu, sirkusmalliston hame, joka on musta ihan huippu! Itse päätin vaatetuksen sijaan panostaa hiuksiin. Löysin vahingossa kaappeja kaivellessa ikivanhan hiuspannan, josta idea tuohon kampaukseen sitten lähti. Oon maailman surkein kampausten tekijä, mutta tää osoittautuikin tosi simppeliksi, tuun varmasti väsäämään tollasen joskus toistekin :-).




Herkkutortilloja kuoharin kanssa. Itellä jäi kyllä kuohuvat lasiin, en vaan oo ikinä oppinut tykkäämään viineistä. 



Viime uutenavuotena jäi tinat valamatta, ja vähän odotinkin, että pääsen tällä kertaa tinahommiin! Mun tina näytti kuulemma merenneidolta. 




Oonko ainoa, kenestä tuntui, että raketteja ammuttiin tosi vähän? Muutamat onnistuneet räpsyt kerkesin napata, ja siihen se räjäyttely sitten loppuikin.


Kotiin tultiin yhden maissa. Linda ei ollut paikan vaihdoksesta moksiskaan, ja jatkoi unia, joten valvottiin Paulin kanssa vielä kolmeen. Uuden vuoden lupauksia mulla ei ole ollut tapana tehdä, mutta tänä vuonna ajattelin ottavani itseä niskasta, ja ryhdistäytyä aika monessakin asiassa. Saa nähdä, miten onnistun ;-)!




-Trina







2 kommenttia: