perjantai 31. tammikuuta 2014

muotiherkkuja

Nettikauppojen alennustarjontaa silmäiltyäni olisin voinut kotiuttaa vaikka minkälaista tavaraa ja vaatetta, mutta rajansa kaikella, ja järki päässä klikkasin ostoskoriin pari pitkään himoitsemaani juttua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tilaukseen lähdössä vain yksi collegepaita-kaunokainen, mutta eipä siihen tarvittu kuin hetki aikaa itseäni huijaten, ja johan se ostoskori täyttyi yhden täysihintaisenkin tuotteen verran ;-)





Oli mulla omasta mielestäni ihan hyvät perustelut tälle spontaanimmalle hankinnalle. Olen nimittäin henkeen ja vereen laukkunaisia, ja koin laukkukokoelmastani uupuvan yksilön, joka olisi tarpeeksi iso vetääkseen sisäänsä vaikka sen lentokoneeseen sallitun 5kg käsimatkatavaran verran. Tätä vääryyttä olin yrittänyt paikkailla jo jonkin aikaa, mutta tuloksetta. Viikonloppuna klikkasin itseni net-a-porterin sivuille tilatakseni yllä mainitun paidan, ja kun kerran ensimmäistä kertaa elämässäni olin unelmieni sivustolta jotain tilaamassa, niin päätin korjata vääryyden, ja hankkia laukkukokoelmani puuttuvan palasen samaan konkurssiin. Enkä kyllä ole katunut hetkeäkään. 








Saanko esitellä, Michael Michael Korsin Jet Set travel tote. Kaunotar, jonka hankkimista olin lykännyt rahatilanteelle sopivampaan hetkeen. Vaikka kyseinen laukku keikkuukin arviolta joka kolmannen naisen käsivarrella, tahdoin silti tämän myös itselleni. Veska on juuri sopivan tilava, ja vetoketjullinen pussukka ( käsittääkseni tietokoneelle tarkoitettu ) on mitä mainioin! Olin ajatellut odottavani kevään värivalikoimia, jos sieltä tulisi vastaan joku herkullinen unelmayksilö, mutta päätin kuitenkin mustan värin olevan näin isossa laukussa toimivampi. 


Collegepaita on merkiltään Capitol Couture by Trish Summervillen, mikä on mulle ihan uusi tuttavuus. Paita on aivan taivaallisen pehmoinen, ja sen sisäpuoli on vuorattu lämpimällä fleecellä. Keksin mielessäni jo vaikka mitä yhdistelmiä tämän paidan kanssa puettavaksi, ehkäpä tekin saatte nähdä jonkinlaisen asun täällä blogin puolella. 

Tilaaminen net-a-porterista kävi tosi näppärästi, ja paketin kulkua pystyi koko ajan seuraamaan kotoa käsin tietokoneelta. Tullimaksuista ei tarvitse huolehtia, sillä niitä ei Euroopan maista tilatessa tule. Pakettipoika olisi tuonut paketin suoraan kotiovelle, mutten sillä hetkellä sattunut olemaan kotona, joten noudin sen lähimmästä postista. Hyvät kokemukset jäivät, ja uskallan jatkossakin tuolta tilata! 

Tämä olkoon sitten vihoviimeinen "alennusmyyntiesittely" tältä alekaudelta, lupaan ;-) 





-Trina





4 kommenttia:

  1. Uusi lukija ilmottautuu =)) tervetuloa meitä seuraamaan tutipuu2012.blogspot.fi Ihana laukku!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa seurailemaan :) Pitääkin käydä kurkkimassa sunkin blogia!

      Poista