maanantai 27. tammikuuta 2014

pienet piristäjät

Uuden vuoden kynnyksellä tahdoin jotain uutta, tai poikkeavaa piristystä arkeen. Se voisi olla joku ihan pieni juttu, minkä tietäisin vaikuttavan omaan mieleeni positiivisesti, virkistävästi. Niinpä päädyin pyytämään joululahjatoiveita utelevalta isotädiltä pukinkonttiin jotain hieman erikoisempaa lahjaa. Erikoisempaa omassa mittakaavassani, sillä en ainakaan itse ollut aikaisemmin tullut tätä ajatelleeksi. Lehteä nimittäin. Kodin sisustus on ollut jo pidemmän aikaa ajankohtaisempi aihe meille, ollaanhan asuttu vasta puolitoista vuotta omassa omakotitalossa. Valinta eri lehtien välillä kävi siis melko sukkelasti, ja taisi asiaa auttaa myös erittäin hyvä tarjous.  Divaani on tämä kyseinen lehti, ja olen valintaani todella tyytyväinen. Pidän paljon lehden selkeästä kokonaisuudesta, herkullisista sisustuskuvista ja satunnaisista ruokaresepteistä. Saattaa olla, että jatkan tilaustani lahjajakson päätyttyäkin.


Sen verran innoissani tästä arjen pienestä piristysruiskeesta olen ollut, että menin ja tilasin vielä toisenkin lehden! Tämän vuoksi luovuin tosin pitkäaikaisesta sydänystävästäni Ellestä, mutta totesin meidän yhteisten hetkien tulleen tiensä päähän. Koin suoraan sanottuna syyllisyyden pistoja sydämessäni vaihtaessani pitkään palvelleen ystäväni toiseen, mutta niinhän se on, että vaihtelu virkistää! Sen verran useasti oli kauppareissuilla käydessäni tarttunut Trendin irtonumero matkaan, että koin viisaammaksi tilata lehden kotiin. Kenties vielä joku päivä palaan häntä koipien välissä takaisin vanhan ja tutun Ellen pariin, mutta näillä uusilla tuulilla puhallellaan nyt toistaiseksi.

Muilta osin meidän loppuviikon piristeinä ovat toimineet hyvä ruoka, marjaisat välipalajuomat, sekä pienimuotoinen siivous, ja tavaroiden järjestely. Saattoipa siihen joukkoon kuulua myös järjetön irtokarkkisäkki ;-)






Ihanaa alkanutta viikkoa!




-Trina






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti