torstai 6. maaliskuuta 2014

Kylässä

Tästä kyseisestä vierailureissusta, mistä kuvatkin ovat peräisin, on jo muutamia viikkoja, mutta kyläilty ollaan kyllä ahkerasti sen jälkeenkin. Ollaan Lindan kanssa aikamoisia menonaisia, ja tykätään käydä kyläilemässä kavereilla, taikka pyörähtämässä kaupungin vilinässä. Linda on ihan täydellistä menoseuraa, harvemmin pienellä on kylillä kitinät mielessä.


Parhaiten neiti viihtyy tietysti ikäistensä seurassa, ja niin kuin jo aikaisemminkin mainitsin, on musta ihan superia, että treffaillaan perhevalmennusryhmämme kesken! Vaikka välillä desibelit hipovatkin kattoa, ja meno yltyy hurjaksi, on nuo nakerot yhdessä jotain niin suloista :-) Ihana katsoa, kuinka oma lapsi nauttii ja tulee iloiseksi vauvakamut nähdessään. 


Hyödynhän mä näistä vierailuista henkisesti itsekin. Helpottavaa päästä vaihtamaan kuulumisia ja ihmettelyn aiheita muiden äitien kanssa, ja mikä parasta, jakaa neuvoja keskenään! Tuntuu välillä, ettei niitä oikeita kuulumisia viitsi lapsettomille kavereille jauhaa, ne kuitenkin suurimmaksi osaksi ovat tuon nakeron ympärillä pyöriviä juttuja. Älkääkä nyt ymmärtäkö väärin te kaverit, jotka siellä luette tätä, en todellakaan tarkoita millään pahalla, vaan teidän parasta. Ja vähän itsenikin, tahdon meinaan säilyttää teidät lähelläni, enkä kyllästyttää vaippahöpinöihin ;-). 



Olen todella kiitollinen siitä, miten hienosti mun ystävät ovat ottaneet huomioon sen, että mulla on nyt lapsi, eikä meno ole enää niin yksinkertaista. Hienosti ovat jaksaneet kyläillä ja käydä meidän kanssa pörräämässä kaupunissa. Täytyy kyllä myöntää, etten silti pistäis pahitteeksi, jos joku ystävistä päättäisi lähiaikoina tehdä Lintulle leikkikaverin. Kerppa, älä kuitenkaan ota turhia paineita, kunhan vitsailen ;-). 



Kameran takana hääräili ihana Anna, kiitokset kuvista!! :-)






-Trina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti