voi hajamielisyys

Jes, saisin taas pitkästä aikaa napsittua kuvia tänään, viime kerrasta onkin jo liian pitkä aika. Pikkuveljen syntymäpäiväjuhlat perheen kesken, ja meidän huushollin neidit nättinä. 

Mutta kuinkas ollakaan, se samperin muistikortti on TAAS kotona! Ei voi olla totta. Tämä tapahtui jo toistamiseen, varmaan viidettä kertaa putkeen. Mua niin harmittaa, sillä tahtoisin päivitellä tänne blogin puolelle useammin meidän menoja ja meininkejä, mieluiten kivojen kuvien kera, sillä ne ovat niin suuri osa tätä koko juttua. Minun juttua. Parempi onni ensi kerralla, ainakin toivon, ja tällä erää saatte nauraa näiden kauniiden, koneelle jemmautuneiden kuvien kustannuksella :-)

Ihanaa syntymäpäivää pikkuveljelle <3 

-Trina

minin eka toppatakki

Syksy alkaa pikkuhiljaa taittua talveksi. Aamuisin on jo pakkasta useampikin aste, ja vilu hyökkää jalkoja pitkin vartaloon. Pähkäilin tovin jos toisenkin toppahaalarin hankintaa minille, mutta päädyin lykkäämään sitä vielä tovin, alemyynneistä heti haukkana nappaan sitten miellyttävän.

Haalarin sijaan hankin tytylle Polarn O. Pyretistä merinovillaiset kerrastot hyvän kampanjan osuessa kohdalle. Kaikki 1 kerraston merinovillaiset vaatteet olivat ota 3 maksa 2 tarjouksessa, ja minähän nappasin sekä haalarin, että housut ja paidan meidän neitiä lämmittämään. Myyjäkin oli uskottavasti sitä mieltä, että fleecevuorellisella kuorihaalarilla ja näillä kerrastoilla saattaisi pärjätä jopa koko talven, mutta katsotaan nyt. Näillä keleillä Linda on pärjännyt hienosti kuorihaalarin, sekä merinovillahaalarin voimin. Aina hoidosta tullessa Linda on kerennyt olla jo hetken pihalla leikkimässä, ja kotona tyttö on ollut ihanan lämmin. Tämä kertonee tarpeeksi. 

Takin suhteen olikin sitten jo toinen juttu. Rodinin picossa ei kyllä enää tarkene, oli alla sitten miten paksu villapaita tahansa, joten eilen Jumbossa käydessäni suuntasin salamana Zaran lastenvaateosastolle. Olin ihastellut heidän nettisivuillaan aivan ihanaa vihreää karvavuorellista parkaa, mutta kyseistä takkia ei ollut valitettavasti Jumbon liikkeeseen saatu. Niinpä hetken pörräillessäni silmiini osui kuin osuikin toinen, aivan yhtä kaunis toppatakki karvahupulla. Hypistelin takkia hymy huulissa; Lindan ensimmäinen isojen tyttöjen talvitakki <3. 

Hattu olikin sitten jo vähän haasteellisempi. Niitäkin olin kuolannut Zaran nettisivuilta, muttei tuolla ainakaan kyseisiä myssyjä ollut. Kun tämä pörrökasa tuli H&M:llä mua vastaan, ajattelin, että pitäähän nyt isojen tyttöjen takin tasapainoksi saada jotain vauvamaisempaa, nyt kun voi vielä itse näihin valintoihin vaikuttaa ;-). Olen kyllä tyytyväinen näihin löytöihin, vaikka Linda hieman vieroksuikin tuota takin karvahuppua, kun sitä kotona mallailtiin. Sen saa onneksi pois, jos on tarvis. 

Kyhäilin näiden uutukaisten innoittamana asukokonaisuuden takin ja hatun ympärille. Tämä asu pääsee kyllä testiin heti, kun mahdollista.

Kyllä nyt tarkenee :-)

-Trina

apina avovaimo

Ensimmäinen vapaa viikonloppu töihin paluun jälkeen, ja olisi kyllä aika katsoa peiliin. Sen sijaan, että oltais nautittu kolmistaan yhteisestä ajasta, päätin minä olla aivan jäätävän paska motkottaja. 

Mun niska-hartiaseutu on suhteellisen herkästi jumiutuvaa tyyppiä, ja paluu seisomatyön pariin teki kyllä tällä erää temppunsa ( ei sillä, että yrittäisin uskotella käytökseni olevan ok, ja laittaa sitä minkään piikkiin ). Jonkinlaista reaktiota osasin kyllä odottaakin, mutta en nyt ehkä ihan näin karua. Pari viime päivää mun yläkropassa on tuntunut siltä, kuin sen ympärillä olisi tiukasti puristavia vanteita. Hermot ovat pinteessä, lihakset aivan tukossa. Päätä ei säre, mutta sitä kiertävä vanne puristaa ja kiristää niin tiukasti, että se tuntuu melkein pahemmalta kuin itse päänsärky ( ja mä olen sentään kärsinyt migreenistä alle kouluikäisestä asti ). Fyysinen kiristyksen tunne on vallannut myös mun mielen. Kiristää, ärsyttää, ketuttaa. Niin suunnattomasti, ettei mitään tolkkua. En ole osannut kuin tiuskia, puhua törkyrumasti, ja olla mahdollisimman vmäinen! Mies raukka, kaikki sympatia sinulle, for real. 

Aina, kun syljen ulos näitä juttuja, iskee helpotus. Samalla häpeä. Miksi mun pitää aina sortua tähän samaan kaavaan? Vaikka kuinka yrittäisin pitkittää pinnaa, kärvistellä lyhyiden hermojeni kanssa, ja puhua ennen, kuin räin naamalle, kompastun omaan tyhmyyteeni, ja teen samat virheet kerta toisensa jälkeen. Omat käytöksen kompastuskivet ovat olleet pitkään tiukassa syynissä, ja parannusta on tapahtunut paljon, silti joitain asioita on todella hankalaa muuttaa. Välillä tuntuu, ettei se kovinkaan yritys riitä. Onhan meissä kaikissa omat vikamme, ja ehkä niiden tiedostaminen on jo yksi voitto sinänsä. Voitokkaampaa olisi tietty seurata vika - sen tiedostaminen - vian korjaaminen- kaavaa, kuin tätä nykyistä! 

Pari vapaapäivää viikonlopun jatkeeksi ei kyllä todellakaan ole nyt pahitteeksi. Saan rauhassa kerätä itseni, jumpata hartiani kuntoon, ja antaa itselleni anteeksi. Yhteisiä vapaapäiviä tulee kyllä vielä. 

p.s. oon sentään onnistunut ottamaan pari nättiä kuvaa myrskyn keskellä :"D 

p.p.s. vaaleansininen tunika on onnistunein kirpparilöytö hetkeen! 

-Trina

ajatuksia kahden erilaisen asun ympäriltä

Nyt kun sukupuolineutraalista pukeutumisesta on ollut paljon puhetta ja kohinaa, päädyin itsekin tutkiskelemaan neidin vaatekaappia. 

Tiedostin kyllä jo valmiiksi, että meidän taloudesta löytyy minivaatteita vaikka missä väreissä, eikä kaikki ole edes selkeästi tytölle tarkoitettuja. Tarkemmin tutkiskellessani vaatepinoja, olen kyllä positiivisesti yllättynyt, kuinka vaatteita löytyi laidasta laitaan, selkeästi tytölle, sekä tarpeen tullessa myös pojalle meneviä yksilöitä. Raskausaikana yritin hankkia mahdollisimman neutraaleja nuttuja, sukupuoli kun ei ollut täysin varma, vaikka tyttöä ensimmäisestä ultrasta asti lupailtiinkin.

Jo tuolloin mietin myös sitä, kuinka voisin sitten aikanaan kierrättää samoja vaatteita pikkusisaruksillakin. Vaaleanpunaiset prinsessaunelmat eivät siis kuuluneet meidän jokapäiväiseen vauva-ajan vaatetukseen.

Lastenvaatehankintoja tehdessäni pyrin miettimään vaatteen käytännöllisyyttä, sekä pitkäikäisyyttä koon, että kestävyyden kannalta. Materiaalit tarkastan aina, ne kertovat itsessään jo kaiken tarpeellisen. Minua ei haittaa, vaikka vaate olisi hetken aikaa liian iso, kunhan se ei suoranaisesti roiku päällä. Eihän lapsellakaan olisi silloin mukavaa vaatteissaan. Ostin Lindalle 80/86- koon vaatteita neidin ollessa 68/74, ellei jopa pienempikin. Ne menivät hyvin silloin, ja palvelevat mainiosti edelleen! 

Pidän pukeutumisessa monenlaisista eri tyyleistä sekä itselläni, että lapsellani, enkä varmasti osaisi pukea Lindaa pelkän yhden tyylin mukaisesti, saati sitten yhteen tiettyyn väriin. Tässähän sen näkee jo aika selkeästi. Toisinaan pikkutyypillä on päällään vaaleanpunaista hattarameininkiä, ja toisinaan taas graafisempaa, sukupuolineutraalimpaa vermettä. Mainion paidassa toki on rinnuksissa hieman röyhelöä, en ihan pojalle sitä siis mieltäisi, mutta kuitenkin. 

Välillä sorrun miettimään, mitä jos joku luulisikin Lindaa vaatetuksen vuoksi pojaksi. Aika nopeasti nämä ajatukset kuitenkin kaikkoavat, sillä eihän sillä loppujen lopuksi ole merkitystä. Lapsista on  aika hankalaa sanoa, kumpaa sukupuolta he edustavat, vaikka se voisikin olla pukeutumisesta huomattavissa. Lindaa ollaan luultu useampaan otteeseen pojaksi, vaikka neidillä on ollut punaista päällä. Punainen on omasta mielestäni ainakin käypä väri kummalle tahansa, enkä todellakaan tästä erheestä loukkaantunut. Joku toinen olisi ehkä voinut loukkaantua, ja koskaan en itse tästä syystä lähde tuntemattomien lapsien sukupuolta arvailemaan, varsinkaan, kun sillä ei minulle ole merkitystä. Lapsi mikä lapsi, yhtä hurmaava ja kaunis joka tapauksessa!

Mites teillä? Tykkäättekö tytöillä tyttöjen, ja pojilla poikien vaatteista? Vai löytyykö muitakin sekakäyttäjiä? :-)

-Trina

meikkailuja & masuja

Katsokaas, mitä kaunottaria sain viime perjantaina ilokseni meikkailla. Päätettiin samalla tallentaa nuo ihanat masut, vaikken mikään taitavin valokuvaaja olekaan. Mulla meinas yhtään liioittelematta päästä itku, kun katselin kotona näitä kuvia, ja ihastelin sitä onnea ja kauneutta, mikä näistä otoksista huokuu. 

Itku meinasi tirahtaa myös näitä Annelen ottamia salakuvia kauhistellessa. Tuo on kyllä niin rehellistä minua, mutta mutta, näillä mennään, I guess :D 

-Trina

perinteinen sunnuntai & taaperon kuulumiset

 

Jälleen yksi sunnuntai mummulassa. Tästä on näköjään muodostunut jo perinne, että istutaan sunnuntaisin muiden pöytiin syömään, ja vaihtamaan kuulumisia. 

Herkuteltiin, tulkittiin ja ihmeteltiin toistemme kummallisia unia. Viimekertaisista oudoista unista olikin jo aikaa, yleensä kun tuppaan näkemään mitä kummallisempia unia yöstä yöhön. 

Ihastelin lapsuuden pihani syksyisiä vaahteroita, nättejä kuin mitkä!

Entäs tämä pikkuinen sitten. Kasvaa niin, että korvissa humisee. Käveleminen on alkanut selvästikin kiinnostaa enemmän. Yhä useammin neiti lähtee spontaanisti käpsyttelemään konttaamisen/polvikävelyn sijaan. Varovasti täällä edetään, ja suojavaistoa selvästikin löytyy, mikä on mielestäni vain hyvä. Vältytään toistaiseksi ainakin turhilta haavereilta. 

Sanavarasto on aivan käsittämättömän laaja. Neiti imee sanoja itseensä kuin sieni, ja tuntuu oppivan uusia päivittäin. Linda myös ymmärtää hyvin sanojen merkityksen, ja sutkauttelee oppimiaan juttuja huvittavankin osuviin väleihin. Kiinnostus musiikkiin ja laulamiseen vaan kasvaa, ja lempilauluja lauletaankin putkeen muutaman kerran päivässä. Biisilistalta löytyy tällä hetkellä vakkarina Kaapon tunnari, muumit, ihhahhaa, sekä Isac Elliotin Baby I ;-). 

Nukkuminen on ollut hoidon alettua hieman levotonta, ja neiti on alkanut heräillä pari kertaa yössä. Muuten yöt ovat sujuneet todella hienosti. Nakero nukahtaa sänkyynsä 19-20, ja herää aamulla 7-830. Lindan omaa huonetta ei olla saatu vielä valmiiksi, joten hän nukkuu vielä meidän makkarissa, mutta mikäs kiire tässä olisikaan vielä muuttaa järjestystä. 

Ruoka ei meinannut hoidossa ekalla viikolla oikein maistua. Uusi tilanne ja ympäristö varmasti vaikuttivat ruokahaluun, mutta kotona tyty söi onneksi enemmän kuin ennen. Nyt toisen hoitoviikon jälkeen ruokakin oli alkanut tekemään kauppansa, ja lusikalla syöminen on huomattavasti parantunut! Tää on kyllä helpottanut mun mieltä suuresti, sillä Linda on ollut todella pieniruokainen, ja aina silloin tällöin kerkesin jo hieman huolestua asiasta. Tuntui, että ruokaa meni enemmän neidin leikkiessä ruoan laittoa kuin oikeaa ruokaa syödessä, mutta nyt ei ole kyllä huolta enää siitäkään. 

Meidän neiti on hymyilevä ilopilleri, toisinaan temperamenttisiin kiukkuraivareihin turhautumisensa purkava höpsöttelijä, joka rakastaa hiekkalaatikolla istumista. Hän pusuttelee ja halittelee, laulaa äidin kanssa radion mukana lauluja, sekä kokkailee mielikuvitusruokia, useimmiten kalakeittoa. Ikää Lindalla on 15kk ( elin itsekin jo siinä uskossa, että kuukausia olisi mittarissa 16 ) , vaikka meistä täällä kotona tuntuukin, että neiti olisi ollut meidän kanssa aina :-)

-Trina

pysäkillä

Syksy. Kauniit värit, mutta silti hieman vilua huokuva tunnelma. Kylmästä en vilukissana pidä, mutta syksystä muuten kyllä. Silloin, niin kuin jokaisena uniikkina vuodenaikanamme on ihan omanlainen fiilis, niin itsellä, kuin luonnolla. Tänään bussipysäkillä seisoskellessani hengittelin keuhkoihini raikasta ilmaa, ja pohdiskelin, kuinka voikin olla samanaikaisesti niin tykästynyt ja vihastunut tähän meidän neljän vuodenajan syklissä vaihtuvaan ilmastoon. Aina ne syksyn ensimmäiset viimat, sekä talvipakkaset yllättävät kylmyydellään, eikä tiedä, mitä pukisi päälleen pysyäkseen lämpimänä. 23 vuotta tätä ilmaston vaihtelua, eikä siinä silti meinaa pysyä mukana. Hassua. Nyt jo huomaan odottavani innokkaasti kesää, mutta tulkoon nyt joulu ensin! 

Nää on taas näitä elämää suurempia ihmetyksiä. Lindan kuulumisiin lupaan pureutua heti, kun saan räpsittyä uusia kuvia typystä :-)

-Trina

taaperon tuubi

Kerkesin hyvän tovin metsästää sopivaa kaulahuivia nakeron syysvermeiden kaveriksi. Kaikki vastaantulleet kappaleet ovat olleet joko liian isoja, taikka pieniä, eikä lainkaan mun mieleisiä. Kunnes sitten vapaapäivä koitti, ja minä tyttö lampsin lempikauppaani Puotiin. Tämä Papun tuubihuivi vei kyllä sydämeni heti ensivilkaisulla, ja se oli menoa se. Löysin itseni kassalta ihanan, ja mitä käytännöllisimmän huivin kera, ja näin on etsintäni tullut päätökseen! 

Toivon, että tämä talvi olisi edeltäjänsä kaltainen, eli mahdollisimman leuto. Toppatamineita kun ei meidän taloudesta toistaiseksi edes löydy, ja ovat nyt näin alustavasti tyrkätty joululahjalistalle. Talvi saisikin siis meidän puolesta alkaa vasta joulun tienoilla, ensin lumi, sitten paukkupakkaset :-)

Voisin tänne blogin puolelle päivitellä ensi viikolla hieman tyttelin kuulumisia, viime kerrasta kun on jo vierähtänyt tovi! 

-Trina