torstai 16. lokakuuta 2014

ajatuksia kahden erilaisen asun ympäriltä

Nyt kun sukupuolineutraalista pukeutumisesta on ollut paljon puhetta ja kohinaa, päädyin itsekin tutkiskelemaan neidin vaatekaappia. 

Tiedostin kyllä jo valmiiksi, että meidän taloudesta löytyy minivaatteita vaikka missä väreissä, eikä kaikki ole edes selkeästi tytölle tarkoitettuja. Tarkemmin tutkiskellessani vaatepinoja, olen kyllä positiivisesti yllättynyt, kuinka vaatteita löytyi laidasta laitaan, selkeästi tytölle, sekä tarpeen tullessa myös pojalle meneviä yksilöitä. Raskausaikana yritin hankkia mahdollisimman neutraaleja nuttuja, sukupuoli kun ei ollut täysin varma, vaikka tyttöä ensimmäisestä ultrasta asti lupailtiinkin.
Jo tuolloin mietin myös sitä, kuinka voisin sitten aikanaan kierrättää samoja vaatteita pikkusisaruksillakin. Vaaleanpunaiset prinsessaunelmat eivät siis kuuluneet meidän jokapäiväiseen vauva-ajan vaatetukseen.

Lastenvaatehankintoja tehdessäni pyrin miettimään vaatteen käytännöllisyyttä, sekä pitkäikäisyyttä koon, että kestävyyden kannalta. Materiaalit tarkastan aina, ne kertovat itsessään jo kaiken tarpeellisen. Minua ei haittaa, vaikka vaate olisi hetken aikaa liian iso, kunhan se ei suoranaisesti roiku päällä. Eihän lapsellakaan olisi silloin mukavaa vaatteissaan. Ostin Lindalle 80/86- koon vaatteita neidin ollessa 68/74, ellei jopa pienempikin. Ne menivät hyvin silloin, ja palvelevat mainiosti edelleen! 





Pidän pukeutumisessa monenlaisista eri tyyleistä sekä itselläni, että lapsellani, enkä varmasti osaisi pukea Lindaa pelkän yhden tyylin mukaisesti, saati sitten yhteen tiettyyn väriin. Tässähän sen näkee jo aika selkeästi. Toisinaan pikkutyypillä on päällään vaaleanpunaista hattarameininkiä, ja toisinaan taas graafisempaa, sukupuolineutraalimpaa vermettä. Mainion paidassa toki on rinnuksissa hieman röyhelöä, en ihan pojalle sitä siis mieltäisi, mutta kuitenkin. 

Välillä sorrun miettimään, mitä jos joku luulisikin Lindaa vaatetuksen vuoksi pojaksi. Aika nopeasti nämä ajatukset kuitenkin kaikkoavat, sillä eihän sillä loppujen lopuksi ole merkitystä. Lapsista on  aika hankalaa sanoa, kumpaa sukupuolta he edustavat, vaikka se voisikin olla pukeutumisesta huomattavissa. Lindaa ollaan luultu useampaan otteeseen pojaksi, vaikka neidillä on ollut punaista päällä. Punainen on omasta mielestäni ainakin käypä väri kummalle tahansa, enkä todellakaan tästä erheestä loukkaantunut. Joku toinen olisi ehkä voinut loukkaantua, ja koskaan en itse tästä syystä lähde tuntemattomien lapsien sukupuolta arvailemaan, varsinkaan, kun sillä ei minulle ole merkitystä. Lapsi mikä lapsi, yhtä hurmaava ja kaunis joka tapauksessa!



Mites teillä? Tykkäättekö tytöillä tyttöjen, ja pojilla poikien vaatteista? Vai löytyykö muitakin sekakäyttäjiä? :-)


-Trina

8 kommenttia:

  1. Kivoja on kummatkin asut mitkä olet kuvannut :) Itse ajattelen niin, että voin käyttää tytölläni oikeastaan kaikkia värejä, jos vaate muuten näyttää tytölle sopivalta. En kuitenkaan haluaisi pukea päälle mitään selkeästi poikamaista, kuten vaikka traktori paitaa ja pojalleni en taas selkeitä tyttöjen vaatteita laittaisi. Mutta kaikissa väreissä melkein löytyy kummallekin sukupuolelle kivan näköisiä vaatteita. Tytölle tulee kuitenkin ostettua enimmäkseen niitä tyttövärejä ja melko vaaleita vaatteita. Riippuu hyvin paljon asukokonaisuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Mulla menee aika samalla lailla. Jos nyt oonkin erehtynyt ostamaan jonkun vähän liian poikamaisen vaatteen,paritan sen vaikka hameen kanssa :) varmaan vähän eri juttu vielä sitten, kun lapsi on vähän vanhempi, ja sukupuoli enemmän arvattavissa. Päädyn varmaan vielä rohkeammin kokeilemaan erilaisia juttuja, riippuen siitä mitä neiti sanoo :D

      Poista
  2. Täällä sekakäyttäjä moi! Tykkään käyttää meidän pojilla värikkäitä vaatteita ja monet niistä menisivät varmasti myös tytölle. Pinkkiä ei tosin ole, mutta ei taida olla sinistäkään eli näitä ns. perinteisiä tyttöjen ja poikien värejä. Tuo Mainion paita on tosi söpö! Meinasin pojille hankkia, mutta tuo röyhelö teki siitä kyllä liian tyttömäisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, se kertoo varmaan tarpeeksi meidän sekakäyttäjyydestä, että meidän neidillä sama vktakki, sekä papun vinoraitaa, mitä teidän muksuilla :-) Kiitos, emmin itse violetti-oranssin silmucollegen kanssa, onko liian poikamainen, mutta pyh, nyt sekin löytyy meiltä :) Mutta joo, en ehkä tosiaan pojalle olis itsekään röyhelöpaitaa ottanut. Tykkään kyllä kovasti sun ja poikien vaatemausta :)

      Poista
  3. Ihania vaatteita, taas! Täälä myös sekakäyttäjä, nykyään tosin hieman vähemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, meilläkin noi mekot sun muut tyttöjutut lisääntyny neidin kasvaessa, kun ei vauvana kauheesti niitä ollu!

      Poista
  4. Lastenvaatteet jakaa kyllä mielipiteitä ja ajatuksia varmasti niin paljon kuin on mammojakin. Jotenkin tosi mielenkiintoista, koska ne ovat "vain" vaatteita ja värejä. Oon tehnyt itekki postausta aiheesta joka pomppasi yhdeksi luetuimmaksi, jos haluat käydä kurkkaamassa. Jossain vaiheessahan se lasten oma maku tulee esiin mitä ne tykkää käyttää :) Tosi ihania noi kaikki vaatteet kuvissa.
    http://taniansilmin.blogspot.fi/2014/08/vaaleanpunainen-on-tyttojen-vari-vai.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekevät, ja aika samoilla linjoilla olen kanssasi. Kävin lukemassa postauksen, ja olit kylllä ruotinut asiaa hyvin, ja vähän useammilta kanteilta. Tykkäsin :-) Niinpä, jää nähtäväksi, mitä täällä sitten puetaan. Kiitos paljon :-)

      Poista