torstai 6. marraskuuta 2014

hei, kuka puhuu?

Täällä alkoi maanantaina todellinen uusien taitojen esittely, kun vietettiin kotipäivää neidin kanssa. Multa oli loksahtaa leuat paikoiltaan, sillä en osannut yhtään odottaa, että meillä kuultaisiin hajanaisten sanojen lisäksi vielä pitkään aikaan mitään kummempaa. No, väärinpä meni, ja täällä tuo papupata höpötteli kahden sanan lauseita useampaan otteeseen! 


Linda kehitteli mun aamukoomailujen ajaksi itselleen mieluisan leikin pinoamalla meidän kaikkien kenkiä eteisessä päällekkäin, ja samalla alkoi väliin kuulua "isin kenkä" , "äidin kenkä", aina ihan oikean kengänomistajan kohdalla. Ei tarvittu tämän jälkeen aamukahveja, sen verran nopeasti virkosin hämmästyksestä.

Myöhemmin päiväunien jälkeen lämmittelin keittiössä meille perunapiirakoita välipalaksi, ja neiti kipitti vaippaansa rapsuttaen mun luo. Siinä tuo minityyppi katsoi mua hieman epämukavan ilmeen kera, ja tokaisi : "kakka tuli". Ai että mitä? Kakkaa ei ollut tullut, mutta multa meinasi melkein tulla silkasta jännityksestä, olin jo ihan täpinöissäni, kuinka meidän pikkuinen on oppinut salaa puhumaan noin sujuvasti. Hetki meni, ja kyllähän siellä vaipassa oli kuin olikin jotain, neiti vain hieman ennakoi. 

Iltapäivällä alkoi isiä tulla jo ikävä, ja niinhän päätti taaperoinen kaivaa jemmoistaan kuvan isistä tokaisten "isin kuva". Niinpäs olikin, huhhuh. Mitähän vielä? Iltasadulla keskustelisimmekin sitten jo kenties syvällisempiä ? No ei sentäs, mutta kyllä tämä mulle tuli aivan puun takaa. En koskaan kuvitellut pienen lapsen kehityksen kulkevan kuin allegro-juna Venäjälle. Odotan kieltämättä innokkaasti pääseväni keksimään mitä värikkäimpiä vastauksia neidin kysymyksiin, ja pohtimaan itsekin lapsen näkökulmasta asioita, he kun tuppaavat hoksaamaan juttuja huomattavasti yksinkertaisemmilta kanteilta kuin aikuiset. Vanhempina tosiaan taidamme oppia lapsiltamme jopa enemmän! 

Mites teillä pöpistään? Vai juostaanko kilpaa sen sijaan? :-)


Ja jos joku elää vielä täysin Kidd.O-pimennossa, niin tässä sitä vasta markkinoiden mahtavin lifestyle-lehti perheen jokaiselle osapuolelle luettavaksi! Kolmas numero on juuri saapunut kauppoihin, käykäähän hakemassa :-)


-Trina

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pikkunen on oppinut sanomaan jo parin sanan lauseita :) Sun blogi on yksi mun lemppareista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, on se vielä sen verran hassua kuunneltavaakin :-) voi kiitos ihana <3

      Poista